sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Runebergin kakkua

Täytyy myöntää, etten ole kovinkaan montaa kertaa leiponut Runebergin kunniaksi. Mutta sitäkin useammin olen etsinyt maistelemalla parasta valmista torttua. Sen täytyy olla todella kostea eikä se saa maistua liian voimakkaasti punssille saatika karvasmantelille. 

Kuopukseni ajatuksesta päätimme tällä kertaa kokeilla tehdä itse taas sitä parhainta. Halusin kokeilla kakkuversiota, joka olikin hurjan nopea ja helppokin valmistaa. Lopputuloskin oli melkein täydellinen, kun kostutukseen käytimmekin sokerivettä rommiaromilla. Slurpsis!

Kakkuversio näyttää hauskasti matalalta tortulta. 


Ohje tähän herkkuun:


100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja 
1 dl piparinmuruja
½ dl korppujauhoja
2 rkl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl kaardemummaa
½ tl rommiaromia
0,75 dl maitoa 


Kostutusliemi:
½ dl kuumaa vettä, johon liuotat 1 rkl sokeria
½ tl rommiaromia


Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmuna samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Mausta taikina rommiaromilla ja kaardemummalla. Sekoita neste taikinaan viimeisenä. Voitele kakkuvuoka (halk. 18 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. 

Kostuta jäähtynyt kakku ja levitä pinnalle vadelmahilloa. Anna maustua. Sekoita tomusokerista ja vedestä tahna koristelua varten. Siirrä kuorrutusseos pieneen muovipussiin, leikkaa yhteen kulmaan pieni reikä ja pursota kakun pinnalle.


































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti