maanantai 7. joulukuuta 2015

Valkosuklaata ja punaherukkaa


Rakas työystäväni pyysi kakkuja isänsä juhlia varten ja toisen näistä olenkin jo aiemmin julkaissut, tyrnimoussekakun nimittäin. Toiseksi herkuksi noihin kemuihin tein valkosuklaamoussella ja punaherukkamoussella täytetyn kakun, josta tuli mielestäni tyylikäs ja harmooninen yksinkertaisen koristelunsa ansiosta. 

Ainoa asia, joka minua itseäni jäi kalvamaan, oli se, että päälle en omista pensaistani enää saanut tuoreita punaherukoita vaan mustaherukkaa vain. Mikä on sinällään vähän huono homma, kun kakussa ei sisällä sitä mustaherukkaa ole. Minusta päällä pitäisi olla siitä jotakin viitettä, mitä kakku muutoin sisältää, ellei koristeet ole pelkästä sokerimassasta tai muusta vastaavasta. Mutta onneksi se ei ystävääni haitannut ja kakku maistui myös "väärillä" marjoilla päällystettynä. 





2 kommenttia:

  1. Anu toi on ihanan näköinen kakku t. Johanna Lankinen

    VastaaPoista
  2. Anu toi on ihanan näköinen kakku t. Johanna Lankinen

    VastaaPoista