Näytetään tekstit, joissa on tunniste parmesanjuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parmesanjuusto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Suussa sulavat parsa-pekonipiiraat

Alkukevään hittituote on perheessämme vihreä parsa, joka maistuu kaikille sen monessa eri muodossa. Hollandaise-kastikkeen kera, pekoniin käärittynä ja ihan vaan vaikka sellaisenaan pannulla voissa paistettuna, niin takuulla häviää lautasilta herkkusuiden nautiskeltaviksi. 

Tällä kertaa innostuin laittamaan parsaa pieniin suolaisiin piiraisiin, joista on viime aikoina tullut melkein tapa kerran viikkoon. Iltapalaksi on mukava pyöräyttää muffinssipellillä piiraat ja herkutella niillä tuoreeltaan. Toki ne maistuvat myös myöhempinä päivinä vaikka uudelleen lämmitettynä tai kahvipöydässä tarjottuna. 

Etsiskelin tutuista blogeista reseptejä toteutettavaksi ja Annin keittiöstä löysinkin ihanan ohjeen pieniin parsapiiraisiin. Tein piiraat kuitenkin taas varioiden, kun aina jotain yllättäen puuttuu... ;)

pohja:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa

Sekoita pehmeä voi ja tuorejuusto hyvin keskenään. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Hienonna persilja ja lisää se voi-juustoseokseen, jonne lisäät myös jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna levähtää hetkisen. Jaa taikina 12 yhtä suureen palaan, jotka painelet voideltuihin muffinssivuoan "koloihin". Pistele haarukalla reikiä pohjiin. 



täyte:
12 vihreää tankoparsaa esikeitettynä (n. 7-8 min.)
170 g pekonia
1 punasipuli
2 kananmunaa
1 dl kermaa
1 rkl hienonnettua persiljaa
mustapippuria
cayennepippuria
suolaa ihan ripaus

1½ dl parmesanjuustoa

Paista pieniksi suikaloidut pekonit pannulla rapeiksi ja valuta ylimääräinen rasva niistä pois talouspaperin päällä. Hienonna sipuli ja pieni parsat. Jätä nuput sivuun laittaaksesi ne päällimmäiseksi piiraisiin. Sekoita munat ja kerma hyvin sekaisin ja lisää mausteet. Laita piiraan pohjalle ensin sipulia, sitten pekonia ja pilkotut parsat. Lusikoi kerma-munaseosta täytteiden päälle. Ripottele parmesanraaste ja asettele päällimmäiseksi parsan nuppuosa. Paista 220 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes piiraat ovat kauniin ruskeat sekä pohjasta että pinnalta.





sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Herkullinen tattipiirakka

Pakkasesta löytyi anopin rakkaudella poimimia tatteja, joita ajattelin kokeilla vaihteen vuoksi suolaiseen piirakkaan. Halusin mukaan myös jotain oikein suolaista raaka-ainetta, joten ilmakuivattu kinkku sopi mielestäni vallan mainiosti. Sipulia olin myös laittamassa, mutta jääkaapissa olikin mustajuurikeiton jäljiltä vielä n. 10 cm pala purjoa, ja näin ollen kuullotinkin sen sienien kaveriksi. 
Ohjeeseen käytin seuraavia aineksia:


Pohja
  • 115 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 3 rkl jääkylmää vettä
Täyte
  • 1,5 dl pakastettuja tatteja kuutioituna
  • 10 cm pala purjoa (valkoinen osa)
  • 1 dl maitoa
  • 150 g smetanaa
  • 2 kananmunaa
  • 8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
  • 1 dl raastettua parmesania
  • persiljaa
  • tuoretta timjamia
  • voita paistamiseen

Nypi taikinan muut ainekset ensin keskenään ja lisää lopuksi vesi. Sekoita  ja työstä tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina tuorekelmuun ja jääkaappiin noin tunniksi lepäämään. 
Kauli taikina ja nosta leivinpaperoidun piirakkavuoan pohjalle. Pistele pohja haarukalla, peitä leivinpaperilla ja laita painoksi kuivattuja herneitä niin, että pohja ja reuna peittyvät. Paista pohjaa 180 asteessa 15 minuuttia. Poista leivinpaperi ja herneet ja paista vielä 5 minuutin ajan.
Hauduta tateista vesi kuivalla kuumalla pannulla. Lisää nokare voita ja hienonnetut purjot. Paista, kunnes purjot ovat kuullottuneet. Mausta todella kevyesti suolalla ja vähän ronskimmin mustapippurilla. Vatkaa muna ja maito ja smetana keskenään. Levitä sieni-sipuliseos piirakkapohjalle ja kaada munamaitosmetanaseos päälle. Ripottele vielä päälle silputtu persilja ja timjami. Käännä kinkkuviipaleet kierteelle ja asettele haluamaasi muotoon piirakan päälle. Ripottele vielä pinnalle parmesanraaste ja paista 180 asteessa, kunnes pinta on saanut reilusti väriä.