sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Herkullinen tattipiirakka

Pakkasesta löytyi anopin rakkaudella poimimia tatteja, joita ajattelin kokeilla vaihteen vuoksi suolaiseen piirakkaan. Halusin mukaan myös jotain oikein suolaista raaka-ainetta, joten ilmakuivattu kinkku sopi mielestäni vallan mainiosti. Sipulia olin myös laittamassa, mutta jääkaapissa olikin mustajuurikeiton jäljiltä vielä n. 10 cm pala purjoa, ja näin ollen kuullotinkin sen sienien kaveriksi. 
Ohjeeseen käytin seuraavia aineksia:


Pohja
  • 115 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 3 rkl jääkylmää vettä
Täyte
  • 1,5 dl pakastettuja tatteja kuutioituna
  • 10 cm pala purjoa (valkoinen osa)
  • 1 dl maitoa
  • 150 g smetanaa
  • 2 kananmunaa
  • 8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
  • 1 dl raastettua parmesania
  • persiljaa
  • tuoretta timjamia
  • voita paistamiseen

Nypi taikinan muut ainekset ensin keskenään ja lisää lopuksi vesi. Sekoita  ja työstä tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina tuorekelmuun ja jääkaappiin noin tunniksi lepäämään. 
Kauli taikina ja nosta leivinpaperoidun piirakkavuoan pohjalle. Pistele pohja haarukalla, peitä leivinpaperilla ja laita painoksi kuivattuja herneitä niin, että pohja ja reuna peittyvät. Paista pohjaa 180 asteessa 15 minuuttia. Poista leivinpaperi ja herneet ja paista vielä 5 minuutin ajan.
Hauduta tateista vesi kuivalla kuumalla pannulla. Lisää nokare voita ja hienonnetut purjot. Paista, kunnes purjot ovat kuullottuneet. Mausta todella kevyesti suolalla ja vähän ronskimmin mustapippurilla. Vatkaa muna ja maito ja smetana keskenään. Levitä sieni-sipuliseos piirakkapohjalle ja kaada munamaitosmetanaseos päälle. Ripottele vielä päälle silputtu persilja ja timjami. Käännä kinkkuviipaleet kierteelle ja asettele haluamaasi muotoon piirakan päälle. Ripottele vielä pinnalle parmesanraaste ja paista 180 asteessa, kunnes pinta on saanut reilusti väriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti