tiistai 6. tammikuuta 2015

Onnea jääkiekkoilijalle!

Tänään sain kunnian leipoa 10-vuotiaalle miehen alulle jääkiekko-aiheisen kakun. Kakkuun oli täytetoiveena sankarilta itseltään vain mansikkaa ja paljon kermavaahtoa. Joten saamansa piti.

Tein ensin neljä uunipeltiä sienikakku-pohjaa, johon ohje menee seuraavasti:

1 pellillinen (tai pohja kakkuvuokaan):

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä
3 dl vehnäjauhoja
1-2 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kiehuva vesi pienissä erissä koko ajan sekoittaen voimakkaasti. Varaudu siihen, että vaahto ns. turpoaa veden lisäämisen myötä eli käytä riittävän suurta kulhoa taikinan tekoon. Lisää keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada tasainen taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 220 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pohja on kauniin ruskea eikä tikkuun tartu enää taikinaa. Anna jäähtyä hetkisen ja kumoa sitten esim. sokeroidulle voipaperille.

Pohjien jäähtyessä vatkasin 6 dl laktoositonta kuohukermaa, jonka maustoin ½ dl hienosokeria ja 1 rkl vaniljakreemijauhetta. Soseutin 6 dl pakastemansikoita ja sitten aloitinkin kakun kokoamisen. Pohjan laktoosittomalla maidolla. Sivelin mansikkasosetta reilusti ja sitten kunnolla kermavaahtoa ennen seuraavaa pohjaa. Kun kaikki kakkupohjat oli käytetty, sipaisin loput kermavaahdot kakun pinnalle ja reunoille, jotta sokerimassa kiinnittyy paremmin.

Kaulitsin valkoista sokerimassaa n. 1 kg verran tomusokeroidulla pöydällä. Nostin massan kakun päälle ja tasoitin reunat huolella. Sitten mittailin kaukalon sini- ja punaviivoja isännän avustuksella ja merkkasin ne himmeästi viivottimella, jotta sain maalattua ne helpommin kakun pintaan nestemäisillä elintarvikeväreillä. Sokerimassasta muovailin pelipaidan, mailan ja pienempi tyttäreni sai tehdä jääkiekon. Kiinnitin ne kakun päälle sokerikuorrutteen avulla. Lopuksi vielä otin kirjainmuotit käyttöön ja painelin niillä synttärisankarin nimen kakun reunaan kera juhlittavan määrän vuosia tietenkin.

Kakusta tuli mielestäni melko hauska eikä sen valmistuksessa sattunut mitään suurempia ongelmia tai leipuri menettänyt hermojaan, mitä toisinaan sattuu kyllä... Toivottavasti kiekkoilijakin oli tyytyväinen kakkuunsa!



1 kommentti: