sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Limemarenkipiirakka

Olen pitkään halunnut kokeilla sitruunamarenkipiirakkaa, koska en ole sellaista aiemmin tehnyt itse, maistellut toki ja herkulliseksi havainnut niiden myötä kylläkin. Kun kaivelin resepti-varastostani kyseistä ohjetta, päätinkin heti ensimmäiseksi vaihtaa sitruunan limeen. Tällaisella ohjeella piirakka sitten valmistui (hieman helpotin tekoa käyttämällä valmista pakastetaikinaa):

voita voiteluun
250g valmista piirakkataikinaa

3 rkl maissitärkkelystä
85 g hienosokeria
3 limen raastettu kuori
3 dl kylmää vettä
1,5 dl limenmehua
(hyppysellinen vihreää elintarvikeväriä)
3 munankeltuaista
55 g voita pieninä kuutioina

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka (n. 25 cm) ja painele sulanut taikina vuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi. Poista ylimääräinen taikina. Pistele pohja haarukalla ja laita jääkaappiin n. 20 minuutiksi. Älä peitä vuokaa. Laita sitten pohjan päälle voipaperi ja kuivia herneitä painoksi. Paista n. 15 minuuttia, jonka jälkeen poista voipaperi ja herneet ja paista vielä 10 minuuttia. Vähennä sitten lämpö 150 asteeseen. 

Laita maissitärkkelys, sokeri ja limenkuoriraaste kattilaan. Lisää hieman vettä ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lisää vähitellen loppu vesi ja limemehu. Kiehauta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Anna seoksen hautua minuutin verran, kunnes se on notkeaa ja kuultavaa. Ota pois liedeltä. Vatkaa sekaan munankeltuaiset yksi kerrallaan ja sitten voikuutiot. Laita täyte kattilassa kylmään vesihauteeseen jäähtymään. Lusikoi hieman jäähtynyt täyte piirakkapohjalle ja laita uuniin n. 15 minuutiksi vielä. Anna jäähtyä uunista ottamisen jälkeen. 



Valmista italialainen marenki piirakan päälle:

300g sokeria
75g vettä
150g valkuainen
Keitä sokeri ja vesi 120 asteeseen ja lisää ohuena nauhana vaahdotettujen valkuaisten joukkoon. Koristele piiras jäähtyneellä marengilla. Ruskista marenki kaasupolttimella tai uunin grillivastusten alla, mutta varo polttamasta pintaa. Viimeistele vielä halutessasi limenkuorisuikaleilla ja nauti ihanan raikkaasta mausta!





P.S. Pursotustaitoni vaatii vielä hieman hiomista... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti