maanantai 11. huhtikuuta 2016

Omenainen piiras

Kotikokki-sivustoa selaillessani löysin herkulliselta kuulostavan omenapiirakan, joka vaikutti myös helpolta ja nopsalta tehdä. Olin ostanut juuri laatikollisen ihania omenia, joita en voinut vastustaa kaupan hyllyllä ja päätinpä kokeilla kyseistä löytämääni reseptiä. Ohjeen kehuttiin olevan sellainen, joka on maistunut kaikille sitä saaneille ja kehujakin on suorastaan sadellut sitä maistaneilta! Joten ei kai tuota tilaisuutta voinut tästäkään syystä jättää kokeilematta!




200 g voita
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 kananmuna
3/4 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
5 pientä omenaa

kanelia ja sokeria


Sulata voi ja sekoita kulhossa sokerin kanssa. Lisää jauhot, mutta älä laita vielä leivinjauhetta. Ota sivuun kahvikupillisen verran taikinaa, sillä se tarvitaan piirakan päälle. Lisää kananmuna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita puuhaarukalla lujaa, jotta taikinasta tulee tasainen. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa eikä pysy vuoan reunoilla. Kuori ja palastele omenat.

Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja laita seuraavaksi omenanpalat. Ripottele sitten kanelia ja sokeria sen mukaan, kuinka happamia omenia käytät. Lopuksi ripottele murusina alussa sivuun otettu taikina. 

Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. 
Anna jäähtyä hieman ja tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera. 
Herrrrrrrkullista!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti