tiistai 5. huhtikuuta 2016

Mango-passion-suklaakakku

Sain suuren kunnian tehdä leivonnaiset eräitä kihlajaisjuhlia varten. Kakussa toiveena oli eksoottiset hedelmät ja suklaamousse. Päädyttiin mangoon ja passionhedelmään. Koristelu oli kaiken A ja O, mutta kakun piti olla tietenkin herkullinen ja makuyhdistelmän sopusointuinen. Kakussa kuulemani mukaan yhdistyivät kaikki ne toiveet, jotka sen tekemiselle asetettiinkin.


Pohjana on mehevä suklaapohja


125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna

1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1½ dl ranskankermaa
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
  1½ dl fariinisokeria
4.75 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
  ½ tl suolaa
½ tl vaniljajauhetta



Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n.22 cm irtopohjavuokaan. Paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella tarvittaessa, ettei pinta pala. Anna jäähtyä. Leikkaa pohja kahteen tai kolmeen osaan.

 
Laita kakkupohja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Tee mangomousse:

1 prk Bonnen mangopyrettä
2 prk mangorahkaa
½ dl sokeria
4 dl kuohukermaa
8 liivatelehteä 
2 rkl sitruunamehua


Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sekoita kulhossa keskenään mangopyre ja -rahka sekä sokeri. Laita liivatteet kiehuvan kuumaan sitruunamehuun ja liuota ne huolellisesti nesteeseen. Kaada liivateseos rahkaseokseen pikku hiljaa ja koko ajan vatkaten. Kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada mousse pohjan päälle ja laita pakastimeen jähmettymään. 


Tee suklaamousse:

2 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
130 g sulatettua suklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa ja anna jäähtyä hieman. Sekoita tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja kääntele suklaa sekaan. Kaada jähmettyneen mangokerroksen päälle ja tasoita. Laita pakastimeen n. 15 minuutiksi taas jähmettymään. 


Valmista passionhyytelö kakun päälle. 

8 kypsää passionhedelmää
1 dl mango-passionmehua 
3 liivatelehteä

Puolita passionhedelmät. Kaiverra niistä siemenet kulhoon. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Ota mehusta 2 rkl ja kuumenna se kiehuvaksi. Liuota liivatteet kuumaan nesteeseen. Kaada liivateseos mehun joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää passionhedelmien siemenet joukkoon. Kaada suklaakerroksen päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään. 


Valmistele koristeet. Itse käytin koristeluun tällä kertaa

karambolaa
tuoreita mansikoita
ananaskirsikoita
passionhedelmiä
granaattiomenan siemeniä
sitruunamelissan lehtiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti