Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäispesät

Kuopukseni halusi leipoa kuppikakkuja kahvivieraille ja mie ehdotin, että josko pääsiäisen tapaan tekisi koristelun niihin. Ja hän innostui tietenkin, pääasia, että saa leipoa! Vielä kun tytär sai mukavan kaverin apurikseen, niin johan alkoi pääsiäispesiä tulla kuin liukuhihnalta. Niistä sitten nautittiin suupielet vihreinä kahvi- ja mehukupposten äärellä!


Taikina:

2 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
60 g voita 
1 dl sitruuna-limerahkaa
½ dl maitoa 
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
½ sitruunan raastettu kuori ja mehu


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita rahka, sitruunankuori ja -mehu. Lisää rahkaseokseen maito. Sekoita sulatettu voi ja rahkaseos muna-sokeri -vaahtoon. 
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja siivilöi seos samalla varovasti käännellen taikinaan.

Aseta paperiset muffinivuoat muffinipellin syvennyksiin ja täytä 2/3 vuoasta taikinalla. Paista kuppikakkuja uunin keksiosassa n. 15 minuuttia. Kokeile kypsyys vielä tikulla.
Jäähdytä huolella.




Jäähtyneiden kuppikakkujen päälle tehtiin kuorrutus Floora vanillasta ja vaniljakreemijauheesta sekä vihreästä tomuväristä kuohkeaksi vaahdoksi vatkaamalla.
Ruoho-tyllalla pursotus ja suklaisia munia pesän viimeistelyyn.

Raikkaan makuisia ja hauskojahan nuo oli syödä!



Aurinkoista palmusunnuntaita ja ihanaa pääsiäisen odotusta meille kaikille herkkusuille!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

tiistai 28. heinäkuuta 2015

"Äiti, saanko leipoa tänään?"

Kuopukseni on erittäin innostunut leipomaan ja pyytää usein, että saisiko leipoa jotain. Suolaiset leivonnaiset eivät häntä juurikaan kiinnosta vaan makeita herkkuja mieluiten tehtailee keittiössämme. Viime aikoina hän on halunnut leipoa sellaisia leivonnaisia, joista hän suoriutuu aivan yksin. Tällä kertaa hän leipoi sitruunakakun tuorejuustokuorrutuksella ja sokerimassakukkasilla koristeltuna. Kun kakkua on kotijoukkojen ( ja isovanhempien ja kavereidenkin) kera maisteltu, niin seuraavaksi hän haluaa viedä sitä naapurin tädille, josta olen tainnut teille aiemminkin kertoilla. Niin kävi tälläkin kerralla! Ja kieltämättä kakku oli kyllä hyvää; kosteaa ja täyteläistä!




4 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
3½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 rkl sitruunaöljyä
1 dl ranskankermaa
1 dl piimää
150 g juoksevaa margariinia
2 kananmunaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää sitten muut aineet ja sekoita taikina nopeasti. Kaada voideltuun vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. tunnin verran tai kunnes tikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. 


Anna kakun jäähtyä kunnolla ennenkuin kumoat sen ja kuorrutat. Esim. seuraavalla tavalla sekoittamalla kaikki aineet vain keskenään:

1 dl maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
½ tl sitruunaöljyä