Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkosuklaajuustokakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkosuklaajuustokakku. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. elokuuta 2016

Valkosuklainen juustokakku

Tämän ohjeen olen ottanut Marian herkkupuoti -blogista. Ihanaan Mariaan sain ilon tutustua leivontaohjelman kautta ja itse asiassa pääsin maistamaankin tätä kyseistä leivonnaista mustikkaisena versiona kuvausten tohinassa. Ja voin kertoa, että se oli taivaallisen hyvää! Ihanan vaniljaista ja todellista herkkua, varsinkin tällaiselle juustokakku-herkkusuulle kuin minäkin satun olemaan!


POHJA:
100 g voita
1 dl sokeria  
2 ½ dl vehnäjauhoja  
1 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria

TÄYTE:
200 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
reilu 1 dl sokeria
2 kananmunaa
1½ tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
1 rkl perunajauhoja
1 prk ranskankermaa (200 g)
130 g valkosuklaata (esim. 1 Pandan levy)


Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita tasaiseksi. Pohja"taikina" on hyvin ryynimäinen, joten älä säikähdä sen koostumusta.
Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja nosta sitä hieman reunoillekin.

Sulata valkosuklaa ja jätä se jäähtymään. Sekoita ensin tuorejuusto ja sokeri keskenään. Lisää sitten kananmunat yksitellen joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten. 
Lisää ranskankerma, perunajauhot ja puolikkaan sitruunan mehu. Kääntele lopuksi sulatettu suklaa joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle. 

Voit halutessasi laittaa täytteeseen myös joitakin marjoja tai hilloa. Itse käytän usein vadelmia, joko tuoreena tai pakasteena. Tällä kertaa upotin pakastevadelmia täytteeseen.  

Paista kakkua 150 asteessa uunin keskitasolla n. 1h 15min ajan.

Anna kakun jäähtyä täysin ennen vuoasta irroittamista. Itse pidin kakkun jääkaapissa yön yli ennenkuin edes otin sitä vuoasta pois. Kakku onkin parhaimmillaan saatuaan vetäytyä oikein hyvin kylmässä ennen herkuttelua.

Koristelu ei ole todellakaan välttämätöntä. Lisäsin kakun päälle kumminkin tuoreita vadelmia, pinkkiä sokerihilettä sekä suklaalla kuorrutettuja kuivattuja vadelmia. 

Kakku oli jälkiruokana isännän mies-kemuissa ja kuulemani mukaan sai kiitosta sekä katosi herkuttelijoiden suihin ilman kakisteluja! ;)  Onneksi olivat jättäneet myös minulle kulmasta kunnon maistiaispalasen!







perjantai 18. maaliskuuta 2016

Valkosuklainen vadelmajuustokakku



Eräille syntymäpäiville toivottiin valkosuklaista tuorejuustokakkua. 
Ensin pohdittiin, paistetaanko kakku vai hyydytetäänkö vain ilman uunia. Kakun tuli olla joka tapauksessa vähälaktoosinen ja päätettiin laittaa vadelmia raikastamaan muutoin melko makeaa valkosuklaata, koska sitruunaa ei saanut käyttää missään muodossa. 


 Pohja:
150 g digestive-keksejä
1 dl mantelijauhetta
75 g voita


Murskaa keksit esim. minigrip-pussissa kaulimen avulla. Lisää niihin mantelijauhe ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle sekä reunoille. Laita vuoka täytteen teon ajaksi jääkaappiin odottamaan. 

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 


Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
1 prk ranskankermaa (200 g)
130 g valkosuklaata 

rasiallinen tuoreita vadelmia


Sulata valkosuklaa. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen. Lisää seuraavaksi vaniljasokeri, perunajauhot ja ranskankerma joukkoon. Kääntele lopuksi valkosuklaa mukaan. Kaada pohjan päälle. Painele puoli rasiallista vadelmia täytteeseen ja paista uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. 

Anna jäähtyä hyvin. Kakku on parhaimmillaan saatuaan vetäytyä rauhassa jääkaapissa esim. yön yli. 

Koristelin kakun tällä kertaa tuoreilla vadelmilla, valkosuklaalla kuorrutetuilla kuivatuilla vadelmilla sekä pinkeillä sokerihippusilla. Päällä on myös valkosuklaasta tehty päivänsankarin täyttämä komia ikä!