lauantai 1. elokuuta 2015

Vaniljakierteet

Vaniljaiset pullat ovat ehdottomasti minun suosikkejani. Niistä tulee usein meheviä täyteläisen vaniljatäytteen vuoksi. Pullataikina on ihan perustaikina.


5 dl maitoa 

50 g hiivaa (tai kuivahiivaa pakkauksen ohjeen mukaan)

1–2 tl suolaa

2 dl Dansukker Taloussokeria

1 kananmuna

1 rkl hienonnettua kardemummaa

n. 12 dl vehnäjauhoja

150–200 g margariinia tai voita


Täytteeseen:

 
  2 dl vaniljakreemijauheesta tehtyä valmista kreemiä








Voiteluun:

kananmuna


Koristeluun:

Dansukker Rapeaa Raesokeria 


Liuota kädenlämpöisen maidon joukkoon hiiva, suola, sokeri ja kardemumma. Lisää kananmuna. Lisää 8 dl vehnäjauhoja. Vatkaa muutama minuutti, jotta taikinaan tulee hyvä sitko. Lisää loput jauhot vähitellen koko ajan alustaen. Lisää viimeiseksi pehmeä margariini ja jatka alustamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Peitä taikina ja anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä. Tee vaniljakreemi purkin ohjeen mukaan. Kauli taikina kahdeksi 60 x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä levyille kreemi. Kääri taikinalevyt rulliksi pitkältä sivulta. Jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa rullat terävällä veitsellä paloiksi. Nosta palat pystyyn muffinivuokiin. Kohota liinan alla. Voitele kohonneet kierteet. Ripota pinnalle raesokeria. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 8-12 min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti