keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Puolukkainen valkosuklaatorttu

Maku-lehdestä bongasin ihanan näköisen ja herkullisen kuuloisen paistetun juustokakun. Kyseisessä reseptissä oli käytetty mustaherukkaa, mutta päätin kokeilla puolukkaa mustaherukan tilalle, kun sitä löytyy pakastimesta vielä suuria määriä. Ja hapan puolukka yhdistettynä makeaan valkosuklaaseen toimikin loistavasti! Kakku oli tosin sen verta imelää, että aivan pienen pieni pala riitti kerralla herkuteltavaksi! Kaunis siitä kumminkin tuli, vaikka keskellä sydänkuviot hieman rikkoutuivatkin! <3

 

           Pohja:

  • 175 g keksejä (esim. Digestive)
  • 80 g voita
  • 1/2 dl puolukkahilloa
    Täyte:

  • 200 g valkosuklaata
  • 400 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
  • 2 kananmunaa
  • 150 g ranskankermaa

           Koristeluun:

  • 2 rkl puolukkapyreetä/ -hilloa

Vuoraa 20-senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla. Sulata voi ja laita sivuun. Murskaa keksit hienoksi joko monitoimikoneessa tai pakastepussissa kaulinta apuna käyttäen. Sekoita voisula keksinmuruihin, painele seos vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. Levitä pinnalle ohuelti puolukkahilloa ja laita kylmään odottamaan. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa ja anna hieman jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.
Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi ja lisää munat joukkoon yksi kerrallaan. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen ranskankerma ja sulatettu valkosuklaa. Sekoita sileäksi. Kaada täyte pohjan päälle.
Soseuta pinnalle tuleva puolukkahillo hienoksi ja painele siivilän läpi. Tiputtele hillosta pisaroita juustokakun pinnalle spiraalin muodossa ulkoreunalta aloittaen. Vedä hammastikulla pisaroiden halki kakun keskeltä aloittaen niin, että pisaroista tulee sydämenmuotoisia.
Paista kakkua 40-45 minuuttia tai kunnes kakku on reunoilta hyytyneen näköinen mutta keskeltä vielä hieman kostea.
Avaa uunin luukku hetkeksi (jotta kosteus pääsee ulos). Laita sitten takaisin kiinni. Sammuta uuni ja anna kakun jähmettyä uunissa vielä n. 1 tunnin ajan.
Jäähdytä kakku huoneenlämmössä ja siirrä se sitten kylmään. 
Tarjoile kakku kylmänä, mielellään vasta seuraavana päivänä leipomisesta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti