lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kinuskia ja lakkaa

Tällainen kakku tilattiin 80-vuotiaalle herrasmiehelle juhlapäivää ilahduttamaan. Kakun välissä on lakkamousse (ilman lakan kiviä) ja kuorrutuksena kinuskia. Pohja on gluteeniton vaalea kakkupohja:


8 munan kakkupohja:
8 kananmunaa

2 ½ dl sokeria

2 ½ dl gluteenittomia jauhoja

1dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta
½ tl vaniljajauhetta


Vaahdota kananmunat ja sokeri huolellisesti kovaksi vaahdoksi. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahdon joukkoon samalla varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan, jonka halkaisija on n. 26cm.
Paista 175 asteessa n. 40-50 minuuttia, kunnes tikkuun ei enää kokeiltaessa tartu taikinaa. 
Anna jäähtyä hieman ja kumoa ritilän päälle jäähtymään loppuun asti. 


Valmista täyte:

4 dl lakkaa
5 liivatetta
4 dl kuohukermaa
1-1½ dl sokeria (maun mukaan)

1 rkl vaniljasokeria
1 rkl tyrnijauhetta


Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Murskaa lakat blenderissä ja siivilöi seos. Säästä sileä sose. Kuumenna pieni määrä sosetta kattilassa ja liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan soseeseen. Kaada se lopun lakkasoseen sekaan ja sekoita.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää lopuksi sokerit ja tyrnijauhe mukaan. Nostele varovasti kaavinta apuna käyttäen jäähtynyt lakkasose vaahdotetun kerman joukkoon. Laita jääkaappiin hetkeksi jähmettymään.

Leikkaa kakku kolmeen osaan.
Täytä lakkamoussella ja laita kakku jääkaappiin.
Vaahdota kerma reunoja varten ja keitä kinuskia n. 15 minuutin ajan. 


Ainekset kinuskiin:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria


Valelin kakun päällisen omenamarmelaadilla ennen kinuskin kaatamista. Näin varmistin, ettei kakku ainakaan imaise kinuskia sisäänsä vaan se jää kauniisti ja kiiltävästi pinnalle.





Kun kinuski on jähmettynyt, koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse laitoin sokerimassakukkasia muutaman ja valkosuklaasta päivänsankarin iän, joka onkin huikea! 

Sitten pursotin reunat ja viimeistelin kakun. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti