maanantai 9. lokakuuta 2017

Vadelmaa ja kinuskia





Tätä kakkua tarjottiin taannoin pitämilläni vaatekutsuilla. Vaalea kakkupohja alimmaisena ja vadelmamousse pohjan päällä. Moussessa tuoreita vadelmia mukana myös. Vadelmamoussen päällä vielä kerros kinuskimoussea sekä paljon tuoreita marjoja päällimmäisenä. Tällaiset kakut ovat ehdottomasti tämän hetken suosikkejani; yksinkertaisia ja puhtaita makuja sekä yksinkertainen, mutta kaunis ulkonäkö.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Pienen pojan kastejuhlaan




Tällainen kakku meni taannoin pienen prinssin kastejuhlan kahvipöytään.  Kakussa on suklaapohja sekä kotimaisista vadelmista ja tummasta suklaasta tehdyt mousset. Päälle valutin suklaaganachea ja koristelin pensasmustikoilla sekä limemacaronseilla, pakastekuivatulla vadelmamurulla ja pienillä vihreillä sokerikuulilla.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Rippi-lapselle


Tällaiset kaksi kakkua sain kunnian rakentaa ihanalle rippi-lapselle viime kesänä. Sokerimassan väriksi oli toiveena viininpunainen, joka meinasi osoittautua hieman hankalaksi toteuttaa. Punaisella pastavärillä tuli vain oranssin eri sävyjä ja vaikka kuinka yritin siihen lisätä muita värejä taittamaan sitä, niin en ollut tyytyväinen lopputulokseen. 

Onnekseni löysin nettikaupasta burgundinpunaista pastaväriä, jolla sitten sain halutun värisen massan aikaiseksi. Väriä tosin kului suhteessa melkoinen määrä. 

Kakkupohjana on vaalea, vaniljainen versio ja väleissä puolukka- ja kinuskimousset. Koristeluun ei päivänsankari halunnut muuta kuin juhlien ajankohdan ja korkeintaan jonkin kukkasen. Koristelua mietin pitkään etenkin kukan suhteen, mutta päädyin hyvin yksinkertaiseen ja herkkään versioon. 
Tällaista sitten kesäkuumalla sain aikaiseksi.


Puolukkamousse:

2 dl puolukoita
4 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
½ tl vaniljajauhetta
5 liivatelehteä
2 rkl esim. sekamehua

Soseuta puolukat ja sekoita sokeri sekä vaniljajauhe soseeseen. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.Vaahdota kuohukerma. Kuumenna mehu pienessä kattilassa ja sulata liivatteet huolella mehuun, älä enää keitä. Kaada liivate-mehuseos puolukkasoseen joukkoon samalla sekoittaen voimakkaasti. Kääntele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon ja tarkista maku. Mousse saa olla hieman kirpakkaa, koska kinuskimousse kaverina on melkoisen makeaa. Ohjeen löydät kinuskimousseen esim. täältä.









Onnekseni kakkuihin oltiin enemmän kuin tyytyväisiä ja ne maistuivat kaikille! 
Ja kaikkein ihaninta oli, kun olin vahingossa onnistunut loihtimaan melkeinpä saman sävyn massaan mitä päivänsankarilla oli mekossaan!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kastekakkua pienen Ellenin juhlaan





Tällainen kakku tilattiin pienen Ellenin suureen päivään eli kastetilaisuuteen. Kakun koristelu mukailee netistä löytynyttä kakkua, jossa samantyylinen koristelu. Mielestäni kakusta tuli herkkä ja olen itsekin siihen varsin tyytyväinen.

Kakkupohja on suklainen ja mehevä, tutun turvallinen, täytteessä puolestaan suklaata raikastamassa vadelmainen mousse. Sokerimassan alla vadelmainen ja vaaleanpunaiseksi värjätty voikreemi.








keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Mangokakkuja rippijuhliin


Tällaisia kakkuja tein eräisiin rippijuhliin, kakkubuffettiin yhtenä osana. Kakussa on mehevä suklaapohja ja mangoinen täyte mangopaloilla. Koristeena eksoottisia, mielestäni niiiiiiiin kauniita hedelmiä. Eipä tuo paljoa muuta kaipaakaan!