sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Pienen pojan kastejuhlaan




Tällainen kakku meni taannoin pienen prinssin kastejuhlan kahvipöytään.  Kakussa on suklaapohja sekä kotimaisista vadelmista ja tummasta suklaasta tehdyt mousset. Päälle valutin suklaaganachea ja koristelin pensasmustikoilla sekä limemacaronseilla, pakastekuivatulla vadelmamurulla ja pienillä vihreillä sokerikuulilla.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Rippi-lapselle


Tällaiset kaksi kakkua sain kunnian rakentaa ihanalle rippi-lapselle viime kesänä. Sokerimassan väriksi oli toiveena viininpunainen, joka meinasi osoittautua hieman hankalaksi toteuttaa. Punaisella pastavärillä tuli vain oranssin eri sävyjä ja vaikka kuinka yritin siihen lisätä muita värejä taittamaan sitä, niin en ollut tyytyväinen lopputulokseen. 

Onnekseni löysin nettikaupasta burgundinpunaista pastaväriä, jolla sitten sain halutun värisen massan aikaiseksi. Väriä tosin kului suhteessa melkoinen määrä. 

Kakkupohjana on vaalea, vaniljainen versio ja väleissä puolukka- ja kinuskimousset. Koristeluun ei päivänsankari halunnut muuta kuin juhlien ajankohdan ja korkeintaan jonkin kukkasen. Koristelua mietin pitkään etenkin kukan suhteen, mutta päädyin hyvin yksinkertaiseen ja herkkään versioon. 
Tällaista sitten kesäkuumalla sain aikaiseksi.


Puolukkamousse:

2 dl puolukoita
4 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
½ tl vaniljajauhetta
5 liivatelehteä
2 rkl esim. sekamehua

Soseuta puolukat ja sekoita sokeri sekä vaniljajauhe soseeseen. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.Vaahdota kuohukerma. Kuumenna mehu pienessä kattilassa ja sulata liivatteet huolella mehuun, älä enää keitä. Kaada liivate-mehuseos puolukkasoseen joukkoon samalla sekoittaen voimakkaasti. Kääntele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon ja tarkista maku. Mousse saa olla hieman kirpakkaa, koska kinuskimousse kaverina on melkoisen makeaa. Ohjeen löydät kinuskimousseen esim. täältä.









Onnekseni kakkuihin oltiin enemmän kuin tyytyväisiä ja ne maistuivat kaikille! 
Ja kaikkein ihaninta oli, kun olin vahingossa onnistunut loihtimaan melkeinpä saman sävyn massaan mitä päivänsankarilla oli mekossaan!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kastekakkua pienen Ellenin juhlaan





Tällainen kakku tilattiin pienen Ellenin suureen päivään eli kastetilaisuuteen. Kakun koristelu mukailee netistä löytynyttä kakkua, jossa samantyylinen koristelu. Mielestäni kakusta tuli herkkä ja olen itsekin siihen varsin tyytyväinen.

Kakkupohja on suklainen ja mehevä, tutun turvallinen, täytteessä puolestaan suklaata raikastamassa vadelmainen mousse. Sokerimassan alla vadelmainen ja vaaleanpunaiseksi värjätty voikreemi.








keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Mangokakkuja rippijuhliin


Tällaisia kakkuja tein eräisiin rippijuhliin, kakkubuffettiin yhtenä osana. Kakussa on mehevä suklaapohja ja mangoinen täyte mangopaloilla. Koristeena eksoottisia, mielestäni niiiiiiiin kauniita hedelmiä. Eipä tuo paljoa muuta kaipaakaan!







sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kauraleipä




Löysin netissä selailtuani todella helpon ja nopean kauraleivän, jota on uunissamme ehditty paistaa jo monta kertaa kuukauden sisään. Joka kerta se on ollut hieman erilaisin twistein, mutta perustaikina on aina samanlainen:
  • 2,5 dl kylmää vettä
  • 2,5 dl kiehuvaa vettä
  • 2 dl kaurahiutaleita (ei pika-versioita)
  • 2 tl suolaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1 pss kuivahiivaa   
  •  Laita kylmä ja kuuma vesi kulhoon. Lisää kaurahiutaleet  ja sekoita puuhaarukalla. Lisää suola. Lisää sitten jauhot, joihin on sekoitettu hiiva. Sekoita hyvin. Anna nousta n.10 min. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Tee uunipellille leivinpaperille kaksi pitkulaista leipää. Tasoittele jauhotettuin käsin ja anna nousta n.10 min. Tee haarukalla reikiä leipiin. Paista niitä n.25 min uunissa.

Toisinaan lisään taikinaan auringonkukan tai chian siemeniä tai molempia. Toisinaan vaihdan vehnäjauhoista puolet sämpylä- tai hiivaleipäjauhoihin. Vähän fiiliksen mukaan mennään... ja ehkäpä myös sen, mitä kaapeista löytyy!  



Lasten suosikki tällä hetkellä; ehdottomasti!

lauantai 25. helmikuuta 2017

Meikkikakku



10-vuotiaalle synttärisankarille oli määrä tehdä kakku, jossa on meikkejä
Tällainen siitä sitten tuli. 

Kakkupohjana on vaalea peruspohja ja kakku pitää sisällään kaksi eri täytettä: alemmassa on persikkainen kerma-vaniljakreemi ja ylemmässä vastaavanlainen banaanilla. Täytteet sointuivat hyvin yhteen ja makeudesta huolimatta ne olivat yllättävän raikkaan makuiset yhdessä. 





sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pikku-prinssin kastekakku

Tällainen vaaleansininen kastekakku matkasi pienen prinssin nimijuhliin. Kakussa pohjana mehevä suklaakakku ja täytteenä vadelmamousse.






Runebergin kakkua

Täytyy myöntää, etten ole kovinkaan montaa kertaa leiponut Runebergin kunniaksi. Mutta sitäkin useammin olen etsinyt maistelemalla parasta valmista torttua. Sen täytyy olla todella kostea eikä se saa maistua liian voimakkaasti punssille saatika karvasmantelille. 

Kuopukseni ajatuksesta päätimme tällä kertaa kokeilla tehdä itse taas sitä parhainta. Halusin kokeilla kakkuversiota, joka olikin hurjan nopea ja helppokin valmistaa. Lopputuloskin oli melkein täydellinen, kun kostutukseen käytimmekin sokerivettä rommiaromilla. Slurpsis!

Kakkuversio näyttää hauskasti matalalta tortulta. 


Ohje tähän herkkuun:


100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja 
1 dl piparinmuruja
½ dl korppujauhoja
2 rkl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl kaardemummaa
½ tl rommiaromia
0,75 dl maitoa 


Kostutusliemi:
½ dl kuumaa vettä, johon liuotat 1 rkl sokeria
½ tl rommiaromia


Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmuna samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Mausta taikina rommiaromilla ja kaardemummalla. Sekoita neste taikinaan viimeisenä. Voitele kakkuvuoka (halk. 18 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. 

Kostuta jäähtynyt kakku ja levitä pinnalle vadelmahilloa. Anna maustua. Sekoita tomusokerista ja vedestä tahna koristelua varten. Siirrä kuorrutusseos pieneen muovipussiin, leikkaa yhteen kulmaan pieni reikä ja pursota kakun pinnalle.


































torstai 2. helmikuuta 2017

Vadelmamoussekakku

Tästä kakusta ei haluttu nakua vaan reunat ja päällys tuli laittaa kermalla. Näin tehtiin ja kakusta tuli yksinkertaisuudessaan oikeastaan aika kiva. Paljon tuoreita vadelmia ja muutama kaunistakin kauniimpi kirsikka sitruunamelissan lehdillä. Kummempia koristeluita tarvittukaan!








torstai 26. tammikuuta 2017

Kastekakku

Pienelle Annille tein seuraavalaisen kastekakun. Sisällä on suklaapohja, vadelmahilloa ja kermarahkaa. Sokerimassan alla voikreemi.