lauantai 3. tammikuuta 2015

Prinsessakakku

Prinsessakakut ovat aina olleet mielestäni valtavan kauniita ja niiden ulkomuoto on kiehtonut kovastikin, paljon enemmän kuin maku. Usein ne ovat liian imeliä ja tavallisia minun makuuni. Leivontakilpailuun piti suunnitella prinsessakakku ja mietin sitä vähemmän aikaa kuin olisin osannut odottaakaan. Pienempi tyttäreni on aina ollut erittäin prinsessa-orientoitunut ja olen päässyt tutustumaan prinsessa-elämään oikein urakalla, aivan pienestä pitäen. Muistan, kuinka hän ei 2-vuotiaana suostunut menemään edes päiväkotiin ellei hänellä ollut hame tai mekko mukana! Tänä päivänä prinsessat alkavat olemaan jo menneen talven lumia, mutta kakku muistuttaa minua suuresti kuopuksestani eritoten värin puolesta! Väri määräsi pitkälti myös sen, millaisen marjahillon väliin suunnittelin. Tällaisella reseptillä kakku on valmistettu:


Pohja:
4 munaa
1½ dl erikoishienoa sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuoka. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kestäväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi puuhaarukalla käännellen taikinaan. Varmista kaavinta apuna käyttäen, että kaikki jauhot ovat sekoittuneet taikinaan. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Kokeile kypsyys vielä tikulla. Anna jäähtyä kumottuna vuoan alla.

Karhunvadelmahillo:
350 g karhunvadelmia
n. 1 dl hillosokeria
Pieni karhunvadelmia hieman ja laita kattilaan hillosokerin kanssa kiehumaan. Keitä 10 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori vaahto. Jäähdytä.

Vaniljakreemi:
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
½ dl sokeria
½ vaniljatangon siemenet
2 rkl Maizenaa

Voikreemi:
100 g voita
1 keltuainen
1 rkl sokeria

½ dl vispikermaa vaahdotettuna

Sekoita kattilassa kerma, maito, sokeri, vaniljan siemenet ja Maizena. Kuumenna seosta koko ajan hämmentäen. Anna kiisselin kypsyä noin 5 minuuttia. Jäähdytä.  Tee voikreemi vatkaamalla voi, keltuainen ja sokeri vaahdoksi. Sekoita se jäähtyneen vaniljakreemin joukkoon. Kääntele vaahdotettu vispikerma lopuksi joukkoon.

Kermavaahto:
3 dl vispikermaa
½ vaniljatangon siemenet
2 rkl tomusokeria
Vaahdota vispikerma ja mausta.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alimmaista maltillisesti maidolla ja levitä karhunvadelmahilloa ohut kerros. Laita sitten kreemiä hillokerroksen päälle. Tee keskimmäisen pohjaosan kanssa samoin.  Muotoile kermavaahdon avulla kakun päällinen pyöreäksi ja siisti ulkomuoto sileäksi. Laita kylmään odottamaan kuorrutusta.

Koristelu:
700 g valkoista marsipaania
violettia pastaväriä
tomusokeria viimeistelyyn
valkoista sokerikuorrutetta koristeiden tekoon

Pehmitä marsipaani ja värjää se hempeän lilaksi. Muotoile sokerimassasta prinsessan kruunu ja laita se kuivumaan folion avulla pystyasentoon pöydälle. Kaulitse marsipaani isoksi levyksi leivinpaperin päällä. Nosta levy kakun päälle ja tasoita ilmakuplat sekä muut epätasaisuudet pois. Leikkaa ylimääräinen massa reunoilta terävällä veitsellä. Koristele valkoisilla sokerimassasta pyöritetyillä ”helmillä” kakun reunat, aseta kruunu kakun keskelle ja viimeistele tomusokeri-hunnulla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti