sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tuorejuustoinen porkkanapiirakka

Porkkanapiirakka on aina ollut yksi herkullisimmista leivonnaisista mitä tiedän. Olen kokeillut jos jonkinlaisia reseptejä kyseisestä tuotteesta ja välillä melko eksoottisiakin versioita. Mutta toisinaan yksinkertainen on parasta! Kakun muodossa usein epäonnistun jostain kumman syystä ;) paistossa. Siksi teen pellille mieluummin, kuten tälläkin kertaa, varmuuden maksimoimiseksi.
Intouduin pitkästä aikaa leipomaan porkkanapiirakkaa, kun olin lupautunut loihtimaan tyttäreni lentopalloturnauksen kanttiiniin vähän popsittavaa kahvin kaveriksi. Viimeksi tein minttusuklaista suklaapiirakkaa kotiturnaukseen, joten tällä kertaa halusin tehdä jotain muuta, joka tulisi yhtä vaivattomasti ja nopeasti kuin suklaapiirakkakin ( = mokkapalat). Tein pellillisen myytäväksi lauantaille ja koska siitä ei jäänyt kotiin tuotavaksi mitään (hyvä tietenkin niin!), ajattelinpa sunnuntaipäivän kunniaksi ruuanlaiton lomassa tehdä vielä pienen pellillisen kotiinkin. Ja minulle piirakka kyllä maistui! Onnekseni sitä jäi myös alkuviikon hemmotteluunkin...


4 kananmunaa
4 dl sokeria
1 dl ruokaöljyä
100g mantelijauhetta
2 rkl mantelirouhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyväspelttijauhoja
400 g hienoksi raastettua porkkanaa
2 tl jauhettua kanelia
2 tl soodaa

Kuorrutus:
100 g pehmeää voita
6 dl tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria

1 dl pannulla paahdettuja mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon öljy ja lisää loput ainekset sekaan kevyesti nostellen. 
Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää taikinaa. Anna jäähtyä kunnolla. 
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi. Varo polttamasta ja vahdi pannua koko ajan! Anna jäähtyä.
Vatkaa kuorrutuksen aineet keskenään sileäksi massaksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen piirakan päälle tasaisesti ja ripottele mantelilastut pinnalle. Laita piirakka hetkeksi kylmään, jonka jälkeen paloiksi leikkaaminen onnistuu siistimmin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti