sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Miss Piggy- kuppikakkuset

Olin jokin aika sitten pitämässä lapsille kuppikakkukurssia Seutuopiston nimissä. Pähkäilin päivänä muutamana, mitkä reseptit ottaisin lasten kokeiltaviksi. Ajattelin kumminkin, että vaihtoehtoja täytyy olla muutama, joista sitten lapset voivat valita heille mieluisimman. Reseptiikka ei tietenkään saanut olla kovin haastavaa, koska mukana oli myös 7v. lapsukaisia ja siitä sitten ylöspäin, ja minä kumminkin ainoana aikuisena ohjaamassa ja neuvomassa. Mutta kurssi sujui loistavasti hurjan innokkaiden pikku-leipurien pöllyttäessä jauhoja oikein olan takaa ja nauttien leipomisen ilosta sekä taikinoiden maistelusta, puhumattakaan uunituoreista ja valmiista leivonnaisista!

Resepteiksi valitsin ihanan ystäväni Liisa Westerbergin esikoiskirjasta Makeaa marjaisen kuppikakkuversion, omista kätköistäni minttusuklaisen kuppikakkuohjeen ja sitten hauskat possut, jotka niin elävästi tuovat mieleen oman lapsuuteni Muppettien ympäröimänä.


Nämä hauskat possu-kuppikakut löysin Leilan kuppikakku -kirjasta. Kuppikakkujen pohjataikina on sellainen, jota usein teen ja toisinaan himpun varioiden, koska se on mielestäni helppo ja erittäin hyvänmakuinen. Ruusuvesi antaa siihen kyllä varsin ruusuisen säväyksen. Joten jos sellaisesta tykkää, on se oikein oiva lisä taikinaan. Minä olen onnekseni saanut pullollisen ruusuvettä rakkaan työystäväni tuomana maailmalta, joten sellaista sattumoisin löytyy myös minunkin leivontakaapistani.


12 isoa kuppikakkua tai n. 
24 pienempää 

3 kananmunaa
2½ dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
100 g voita 
1 dl maitoa 
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1 hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 rkl ruusuvettä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi ja lisää siihen maito. Sekoita neste muna-sokeri -vaahtoon. 
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja siivilöi seos samalla varovasti käännellen taikinaan. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä halutessasi ruusuvesi. 
Aseta paperiset muffinivuoat muffinipellin syvennyksiin ja täytä 2/3 vuoasta taikinalla. Paista kuppikakkuja uunin keksiosassa n. 15 minuuttia. Kokeile kypsyys vielä tikulla. Jäähdytä huolella.




Vaaleanpunainen tuorejuustokuorrute:
60 g pehmeää voita
3½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunanmehua
100 g tuorejuustoa ( esim. Philadelphiaa)
pari tippaa pinkkiä pastaväriä

Sekoita voi, tomusokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja tuorejuusto sileäksi seokseksi. Värjää kuorrute. Levitä kuorrutetta jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. 


Koristele esim:
vaahtokarkeilla
suklaapastilleilla
kukkaströsseleillä
marsipaanilla tai sokerimassalla
sokerikuorrutteella

Itse leikkasin valkoisesta vaahtokarkista siivun kärsäksi, johon tein sieraimet vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella. Vaaleanpunaisesta sokerimassasta kaulin levyn, josta leikkasin kolmionmuotoiset palat korviksi ja mustasta sokerimassasta otin pienellä tyllalla ympyrät silmiksi. Nämä, jos mitkä, aiheuttivat hilpeyttä maistelijoissa! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti