lauantai 7. maaliskuuta 2015

Limedonitsit

Donitsivuokani on ollut kaapin päällä pölyä keräämässä jo liian kauan. Siksi taannoin päätin ottaa sen vieläpä ensimmäistä kertaa kokeiluun. Vuoan mukana oli sitruunaisten donitsien ohje, mutta muokkasinkin sen lime-muotoon, kun kaapista sillä hetkellä yllättäen taas löytyi enemmän limehedelmiä kuin sitruunaa. Donitsipellillä paistamisen tuloksena oli 12 tasakokoista herkullista donitsia, josta olin enemmän kuin iloinen.

Tällaisia niistä sitten tuli lasten koristelemana


 ja tällaisella reseptillä:

50g voita
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 dl maitoa
2 tl limenkuorta raastettuna

Vaahdota pehmennyt rasva ja sokeri. Lisää kananmuna edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet eli jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää seos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Mausta limeraasteella ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele 12 syvennyksen donitsipelti ja pursota taikina syvennyksiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 15 minuutin ajan. Anna donitsien vähän jäähtyä ja kumoa ne.

Kuorrutus:

3 dl tomusokeria
1 rkl limen mehua
vajaa 1 rkl vettä
hyppysellinen haluamaasi elintarvikeväriä
päälle strösseleitä

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja levitä jäähtyneiden donitsien pintaan. Koristele heti kuorrutuksen laitettuasi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti