sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Sitruuna-limemoussekakku


Vähän jo pääsiäistä ennakoiville kynttiläkutsuille minua pyydettiin tekemään moussekakku jostain hyvin raikkaasta raaka-aineesta. Ja yllätys, yllätys, päätin heti käyttää sitruunaa ja limeä kyseiseen kakkuun.

Kakun pohja on vanha tuttu aiemmista resepteistäni:

Pohja:
2 dl sokeria
100 g mantelijauhetta
50 g vehnäjauhoja
50 g perunajauhoja
1½ tl unikonsiemeniä
2 rkl voisulaa
3 kananmunaa
2 munanvalkuaista 
2 rkl sokeria
Kuumensin uunin 210 asteeseen. Sekoitin kuivat aineet kulhossa. Tein kuopan jauhojen keskelle ja rikoin munat (3 kpl) siihen. Sekoitin munat jauhojen joukkoon.
Vatkasin valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisäsin siihen loppuvaiheessa 2 rkl sokeria. Nostelin valkuaisvaahdon toisen seoksen joukkoon. Lisäsin lopuksi voisulan mukaan ja sekoitin tasaiseksi.
Vuorasin pellin leivinpaperilla. Kaadoin pohjataikinan pellille ja levitin sen tasaiseksi. Paistoin uunissa n. 10 minuuttia. Jäähdytin pohjan ja leikkasin siitä tarvitsemani kokoisen palan = irtopohjavuoan pohja.
Laitoin voipaperia irtopohjavuoan pohjalle ja reunusmuovinauhaa reunoille. Asetin sitten kakkupohjan vuoan pohjalle ja valmistin täytteen.

Täytteeseen käytin tällä kertaa seuraavia aineksia:

5 dl kuohukermaa
1 prk sitruunarahkaa
3 rkl limecurdia
1 rkl lemoncurdia
1 dl hienosokeria
1 tl vaniljasokeria
6½ liivatelehteä
2 rkl sitruunanmehua

 Laitoin liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdotin kerman, jonka joukkoon sekoitin rahkan, curdit ja sokerit. Puristin sitruunanmehun kattilaan ja kuumensin sen. Sulatin liivatteet mehuun ja hetken jäähdyttyään, sekoitin sen rahkakerman joukkoon.

Kaadoin täytteen pohjan päälle vuokaan ja tasoitin pinnan. Laitoin pakastimeen jähmettymään n. 25 minuutiksi. 
Sillä välin tein kiilteen:

1 dl vettä
½ dl sitruunanmehua
½ dl hienosokeria (tai maun mukaan)
hyppysellinen vihreää elintarvikeväriä
2½ liivatelehteä

Laitoin liivatteet pehmenemään ja sekoitin kaikki muut ainekset keskenään. Kuumensin tilkan sitruunanmehua, johon sulatin liivatteet. Kaadoin liivateseoksen muuhun nesteeseen ja kaadoin ruokalusikkaa apuna käyttäen jähmettyneen täytteen pinnalle. Laitoin kakun taas pakastimeen n. 25 min. 
Kiilteen hyydyttyä, koristelin kakun pikaisesti valkosuklaalla.

Ja tällainen siitä kirjaimellisesti raikkaasta kakusta tuli!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti