maanantai 17. elokuuta 2015

Kolmioleivät

Tällä samaisella ohjeella olen tehnyt voileipäkakkujakin, mutta myös mukavasti illanistujaisiin tai muihin juhliin sopivia kolmioleipiä.


12 palaa paahtoleipää

1 dl valkosipulituorejuustoa
½ dl majoneesia
nippu tuoretta persiljaa hienonnettuna
2 dl kinkkusuikaleita
½ dl pieneksi kuutioituja suolakurkkuja
½ dl pieneksi kuutioitua paprikaa
½ dl juustoraastetta
mustapippuria
aromisuolaa


Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja jauha ne muruksi tehosekoittimessa. Jos täytetahna on löysää, lisää leivänmurua joukkoon. Muutoin kuivata murut uunipellillä huoneenlämmössä, niin saat hyvää korppujauhoa esim. lihapulla- tai lihamureketaikinaan lisättäväksi. 

Levitä täytettä 6 leivälle reilusti ja paina toinen leipäpala kanneksi. Anna maustua kylmässä ja mielellään painon alla. Leikkaa sitten leivät kolmioiksi ja tarjoile esim. vihanneksilla tuunattuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti