keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Paholaisen kakku banaani- ja kinuski- twistillä

Pähkinäinen paholaisen kakku

Paholaisen kakku suklaana ja vaaleanakin on usein kahvikakkuna pöydässämme erilaisina variaatioina riippuen esim. muusta tarjoilusta. Olen myös tehnyt kyseisestä taikinasta kuppikakkuja ja muffineja sekä leivoksia, joten varsin monikäyttöinen taikina on kyseessä. Ja mielestäni vielä helppo, kun ei tarvitse muuta kuin sekoitella vaan aineksia keskenään!


2 dl maitoa
2 kananmunaa
1½ dl sulatettua voita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1½ tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 dl kaakaojauhetta
3½ dl sokeria
½ dl hasselpähkinärouhetta

2 banaania
½ dl kinuskikastiketta
rouhittua pähkinää


Sekoita maito, munat ja sulatettu voi sekaisin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet hyvin sekoittaen joukkoon. Sekoita, kunnes taikina on kiiltävää ja tasaista. Voitele vuoka hyvin. Puolita ja halkaise banaanit pituussuunnassa ja asettele ne vuoan pohjalle haluamaasi muotoon. Kaada taikina banaanien päälle ja tasoita pinta. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. tunnin ajan. Anna jäähtyä hetken ja kumoa kakku varovasti jäähtymään ritilän päälle. Koristele kinuskikastikkeella, pähkinärouheella ja vaikka sokerimassakukkasin. 


Helppoa, hyvää ja nättiäkin ettenkö sanoisi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti