keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Tomaatti-mozzarellapiiras runsaalla basilikalla

Tästä kyseisestä piirakasta on tullut ehdottomasti perheemme suosikki!
Pohjaan voi varioida erilaisia makuja äärettömän helposti käyttämällä erimakuisia tuorejuustoja. Tällä kertaa jääkaapista löytyi taco-tuorejuustoa ja käytimme sitä.

 
Pohja:
100 g taco- tuorejuustoa
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä voi ja tuorejuusto hyvin keskenään.  Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhoseos voi-tuorejuustoseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna levähtää hetkisen. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Pistele haarukalla reikiä pohjaan.

Täyte:
250 g mozzarellajuustoa kuutioituna
1½ dl kirsikkatomaatteja halkaistuna
3/4 puntillista tuoretta basilikaa hienonnettuna
2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
1 dl ranskankermaa
mustapippuria 
suolaa
½ dl juustoraastetta (esim. Emmental)

Laita pohjan päälle mozzarellakuutiot ja kirsikkatomaatit. Ripottele basilika tasaisesti tomaattien päälle. Sekoita kananmunat, kermat ja mausteet keskenään kulhossa. Kaada täytteiden päälle ja ripottele lopuksi juustoraaste päälle. 
Paista 220 asteessa n. 25-30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin ja reunat ovat hyvin paistuneet.


Tomaatti-mozzarella piiras taco-tuorejuustopohjalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti