keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pestopohjainen pizza

Pitsaperjantai täyttyi taannoin kirjaimellisesti, kun väkerrettiin kaksi pellillistä pitsaa lasten toiveiden mukaan. Toiseen tuli mozzarellaa, tomaattia ja pestoa vain pohjalle. Toinen pitsa täytettiin tomaatilla, mozzarellalla, pepperonisiivuilla, sipulirenkailla ja pestolla sekä kruunattiin juustoraasteella. 

Molemmista tuli hurjan hyviä, kun vaihteen vuoksi jätettiin tomaattikastike kokonaan pois ja korvattiin se pestolla. Ja pohjana on erittäin rapea pitsapohja!

Pohjana:
  • 2,5 dl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 25 g hiivaa
  • 7-8 dl jauhoja
  • 0,3 dl oliiviöljyä

Sekoita kädenlämpöiseen veteen sokeri ja suola. Lisää hiiva ja sekoita, kunnes hiiva liukenee. Laita 6 dl jauhoja laakeaan astiaan ja kaiva jauhojen keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan hiivaseos ja oliiviöljy. Alusta taikinaa jauhoja pikkuhiljaa lisäten. Vaivaa taikinasta tasainen.
Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa reilu tunti.
Kauli valmis taikina yhdeksi pellilliseksi. Levitä pesto ja asettele päälle täytteet sekä juusto. Paista 250-asteisessa uunissa, kunnes juusto on sulanut ja pizzan reunat ovat saaneet väriä.




 Päälle vielä tuoretta oreganoa... Namskis!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti