keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Täyteläinen poropiiras

Jääkaappiin oli jäänyt poro-voileipäkakun teon jäljiltä pussillinen kylmäsavupororouhetta sekä savuporotuorejuustoa puoli rasiallista. Olen useasti kuolannut Kinuskikissan sivulla poropiirakkaa, mutta sen kokeileminen vain on jostain syystä jäänyt. Nyt päätin tarttua viimein tuumasta toimeen ja tekaista sellaisen. Himpun muokkasin Kinuskikissan ohjetta, mutta tällaisella reseptillä onnistuin saamaan myös aikaan vahvanmakuisen ja herkullisen piiraan:


Pohja: 
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl emmentaljuustoraastetta
150 g voita
½ dl kylmää vettä

Täyte:
1 sipuli
125 g kylmäsavustettua poroa rouheena
100 g raejuustoa
1 ½ dl mozzarella-juustoraastetta
100 g savuporotuorejuustoa
2 munaa
2 dl kevytkermaa
1 dl persiljasilppua
2 tl piparjuuritahnaa
mustapippuria

Pinnalle:
1 dl emmentalia raasteena

Koristelu:
persiljaa tai herneenversoja


Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja juustoraaste. Nypi joukkoon voi. Lisää nopeasti sekoittaen kylmä vesi. Painele kevyesti voidellun, ison piirasvuoan (halkaisija n. 27 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaa haarukalla. 

Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetken aikaa paistinpannulla öljytilkassa. Laita kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle emmentalia. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Suojaa foliolla, jos pinta meinaa tummua liikaa. Koristele halutessasi herneenversoilla tai persiljalla.
.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti